Turva-luokan vartiolaivan rakentaminen alkoi
Rajavartiolaitokselle rakennetaan kaksi Turva-luokan ulkovartiolaivaa. Eduskunta myönsi laivojen hankintaan 448 miljoonaa euroa. Rahoitusta hankitaan myös Euroopan unionilta.
Ensimmäisen uuden laivan rakentaminen alkoi joulukuussa 2023. Vartiolaivan on määrä valmistua vuonna 2025 ja sisaraluksen vuonna 2026. Rajalla on käytössä kolme ulkovartiolaivaa, joista vain vuonna 2014 valmistunut Turva on ajanmukainen.
Uudet vartiolaivat ovat suorituskyvyltään merkittävästi parempia kuin vanhat. Rajavalvonnan lisäksi aluksia voidaan käyttää muun muassa öljyonnettomuksien hallinnassa ja massaevakuoinnissa.
Laivat rakennetaan Puolan Gdanskissa ja Uudessakaupungissa, mutta Meyer Turun johdolla ja vastuulla.
Plannerin suunnittelu-urakka sisältää suurimman osan laivan koneiston systeemisuunnittelusta.