Heikki Pöntynen palasi Raumalle

Plannerin hallituksen puheenjohtaja Ari Salmi (oik.) toivotti Heikki Pöntysen takaisin Raumalle, nyt Plannerin toimitusjohtajana. ”Heikki tuntee alan ja hänellä on paljon kansainvälistä kokemusta. Sille on käyttöä, sillä Plannerin strategiana on kasvaa ja kansainvälistyä”, kommentoi Salmi. Kaksikko teki hyvää yhteistyötä samoissa rooleissa aiemmin RMC:llä. Planneri Group kuuluu RMC:n keskeisiin kumppaniyrityksiin. 

Heikki Pöntynen on aloittanut Planneri Groupin toimitusjohtajana. Suunnittelutoimiston toimitusjohtajana työskennellyt Ilkka Rantanen jatkaa yhtiössä muissa tehtävissä.Planneri Groupin toimitusjohtaja vaihtui helmikuun alussa.

”Planneri on kasvuyritys. Viidessä vuodessa henkilöstömäärä on tuplaantunut noin 50:een. Yritys on hyvässä kunnossa ja sen talous on vahva. Nyt haluamme ottaa ripeästi seuraavan kasvuloikan. Siksi lisäämme osaamista ja kokemusta johtoon”, perusteli johtajavaihdosta Plannerin hallituksen puheenjohtaja Ari Salmi.

Pöntynen on Raumalla tuttu kasvo. Hän oli uuden telakkayhtiö Rauma Marine Constructionsin ensimmäinen toimitusjohtaja.

”Tosi mukavat ja mielenkiintoiset viisi vuotta. Oli motivoivaa laittaa telakka käyntiin ja hankkia ensimmäinen laivatilaus. Kirjoitin telakan kasvustrategian. Kaikille kolmelle kasvuaskeleelle tarvittaisiin erilainen toimitusjohtaja. Hienoa on ollut seurata, miten RMC on kasvanut ja kehittynyt”, kertoi Pöntynen.

Tänään RMC rakentaa kolmea laivaa samanaikaisesti. Työn alla on kaksi isoa matkustaja-autolauttaa ja ensimmäinen neljästä sotalaivasta Merivoimille.

Suomalaiselle osaamiselle kysyntää maailmalla

Rauman telakalta Pöntynen siirtyi kansainvälisen R+M Groupin johtoon. Hän jätti kiinalaisomistukseen siirtyneen R+M:n viime kesänä.

Raumalle palannut Pöntynen pitää Plannerin kasvollista suomalaista omistusta tärkeänä. Uusi tehtävä on myös vahvasti motivoiva.

”Suomalaiselle suunnitteluosaamiselle on kysyntää maailmalla. Nyt lähdemme hakemaan kasvua”, linjasi Pöntynen.

Vaihtoehdot ovat pöydällä: meriteollisuus, maapuoli, laajeneminen Suomessa, ulkomaat.

”Joka tapauksessa satsaamme kyvykkyyden kasvattamiseen talon sisällä ”akatemiamallilla”. Otamme myös käyttöön modernin ajan työkalut, sillä suunnitteluliiketoimintakin muuttuu välineiltään”, totesi Pöntynen.

Meriteollisuus työllistänyt eniten

Meriteollisuus on työllistänyt eniten plannerilaisia. Planneri on tehnyt suunnittelua kaikille Suomen isoille telakoille.

Planneri on ollut mukana esimerkiksi kaikissa RMC:n uudisrakennusprojekteissa. Parhaillaan tuotannossa olevien TT-Linen matkustaja-autolauttojen perus- ja valmistussuunnittelussa Plannerilla on isoja projekteja.

Planneri on myös teollisuuden palveluissa ja talotekniikassa. Salmen mukaan myös maapuolen suunnittelussa haetaan voimakasta kasvua.

Next
Next

Petteri Vähätupa: “Työ opitaan tekemällä.”